Urani hypnoosin parissa on alkanut 80-luvun alussa. Saamieni tietojen mukaan olen nykyään yksi ainoista, ellen jopa ainoa, täysammattimaisesti alalla toimivista hypnoterapeuteista koko Suomessa. Arvostan ammattiani ja koen olevani kutsumusammatissani sitä tehdessäni.

Hypnologina teen tutkimustyötä hypnoosi-ilmiön muodostumiseen vaikuttavista asioista, tekijänsä, vastaanottajansa sekä ympäristöolosuhteiden kannalta. Suunnittelen ja kehitän hypnoosi-tekniikoita sekä erilaisia sovellutuksia hypnoosille. Olen tehnyt tietoisen valinnan toimia riippumattomana ja olla näin edustamatta mitään tiettyä koulukuntaa tai alan järjestöä aktiivisesti, voidakseni kehittää hypnoosia välineenä innovatiivisesti, rajoitteista vapaana.

Hypnoterapeuttina puolestaan toimiessani, teen työtäni persoonalliseen jäljittelemättömään tapaani. Näin tehdessäni, huomaan usein joutuvani rikkomaan kliseitä ja kyseenalaistamaan monia aiemmin itsestään selvinä pidettyjä periaatteita erilaisten ongelmien ratkaisemiseksi. Tämän näen hyvänä asiana ja jonkinlaisena edellytyksenä hypnoosimenetelmienkin kehittymisen kannalta.

Pyrin toimimaan ajan hermolla hypnoositekniikoissa. Vaikka käytän työssäni perustana klassista hypnoosia, seuraan ohessa aina myös alan viimeisimpiä ja kehittyneimpiä menetelmiä, käyttäen niistä luomiani sovellutuksia työssäni. Näin ne vastaavat erinomaisesti nykyajan ihmisen tarpeisiin. Joistakin hoitomalleistani on näin tuntunut asiakkaiden mielissä muodostuneen jo tavaramerkkejä, joiden vuoksi luokseni tullaan.

Otan vastaan yksityisvastaanotollani viitenä arkipäivänä viikossa. Yksityisvastaanottoni on päätoimipisteessämme Seinäjoella, Integroituneen lääketieteen hoitopalvelukeskus Sinfonian yhteydessä.

Tarjoan myös nettivastaanottoa, eritoten pitkämatkailaisille. Lue aiheesta lisää TÄSTÄ (Avautuu omana sivunaan).

Erikoisalueena erilaiset jännitykset kuten esiintymisjännitys, sosiaalinen jännitys, stressi, käsien vapinajännitykset, loppuun palamisoireet, haluttomuus, pelot, kammot, tupakka-, alkoholi-, ylipaino-, unettomuus-, itsetunto- ongelmat ym.

Psykoterapeuttimme Kimmo Peltola vastaan Suomen Hypnoosi- ja Psykovalmennus Keskus Oy:n psykoterapeuttisista hoidoista ja työnohjauksesta.

Mielelläni vastaan sähköpostitse etukäteen tiedusteluihin. Henkilökohtainen sähköpostini: suomenhypnoosikeskus@gmail.com

Ota yhteyttä

Voit tehdä varaukset suoraan Ajas-järjestelmämme kautta 24/7 alla olevasta napista ”sähköinen ajanvaraus” tai puhelimitse arkisin klo. 9.00 – 19.00

Sähköinen ajanvaraus

Ota yhteyttä

Voit tehdä varaukset suoraan Ajas-järjestelmämme kautta 24/7 alla olevasta napista ”sähköinen ajanvaraus” tai puhelimitse arkisin klo. 9.00 – 19.00

050 516 9540

info@sinfoniaoy.fi

Sähköinen ajanvaraus